28.7.2013

Enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia...

Niin. Kaikki alkoi yhdestä viattomasta kesälomakuvasta, joissa hiusten oma, luonnollinen väri näytti vähän tylsältä. Sellaiselta maantieltä, tiedättehän. Olin pysynyt värjäämättömyyshaasteessani ansiokkaasti jo yli vuoden! Sitten vaan jossain ihme mielenhäiriössä kipaisin markettiin illalla lasten kanssa ja valkkasin summamutikassa jonkun värin öövaaleeoiskiva-tyyliin kuopuksen riekkuessa pitkin marketin käytäviä. Lasten kömpiessä nukkumaan pistin värin päähän ja tadaa, hiukset oli vähän vaaleammat ja vähän sellaiset ehkä vaaleanpunertavat?

Nooh, olin joka tapauksessa menossa kampaajalle siistimään hiukset, niin varasin samalla ajan värjäykseen. Väriä sitten korjattiin, mutta se vaaleanpunaisuus tai joku oranssikeltaisuus tunki sieltä vielä läpi. Hölmö kun olen, en saanut suutani auki, että en tykkää, vaan maksoin kiltisti ja ostin jotain hiuksen harmaantajaa tjsp. taittamaan sävyä. En vaan kehtaa sanoa, että haluan värin korjauksen, jos on sellainen kiva kampaamo, missä olen käynyt ennenkin.

Sillä hopeajutulla se sävy sitten korjaantui ihan kivasti, mutta parin, kolmen viikon blondiuden jälkeen olin vakuuttunut, että ei, en tunne itseäni blondiksi, haluan takaisin brunetiksi. Menin sitten ostamaan kasvivärin, lasten jälleen riekkuessa mukana. Ajattelin, että se kasviväri olisi hellävaraisempi ja mulla oli siitä aiemmin hyviä kokemuksia. Tähän kohtaan vois laittaa note to self numero 1: Älä ikinä osta hiusväriä lasten kanssa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Menin tyytyväisenä kotiin värjäämään, odotin sen vaaditut kaksi tuntia väri ja muovimyssy päässä, ja tadaa - pääni oli sellainen vaalea porkkana. Harmitti. Ajattelin, että markettiväri se siellä kummittelee vielä. Nokkelana naisena en kuitenkaan tästäkään vielä lannistunut (tai siis en tajunnut luovuttaa) ja lauantaina mökille lähdettessä kipaisin luontaistuotekauppaan ostamaan vähän tummempaa kasviväriä muun perheen odottaessa parkkihallissa autossa. Note to self numero 2: Älä koskaan osta hiusväriä kiireessä muun perheen odottaessa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Mökillä sitten ei muuta kuin hiuksia värjäämään taas, tällä kertaa vieläpä vahvalla kahvilla terästettynä, jotta saa väriä vähän syvemmäksi. Sitten taas palloilaan kaksi tuntia värimössö ja muovimyssy päässä. Ja tadaa, hiukset on ihan porkkananväriset. Sellaiset mallia Ronald MacDonald. Värjäsin hiukset hyvin myöhään illalla, miehen ja mun isän ilmeet oli aamulla näkemisen arvoiset. Klovnivitseiltä ei vältytty.

"Jos käyt kaupassa, osta samalla yksi klovninenä, kiitos!", vitsaili rakas mieheni.

Tässä vaiheessa tajusin sitten katsoa väripakettia vähän tarkemmin, ja se olikin sitten mahonginpunaista eikä kastanjaa. Molemmat saksaksi "ma"-jotain. Onneksi olin myös jotenkin lievästi allerginen sille kasvivärille, naama tuntui aamulla turpealta ja silmäluomet oli vähän normaalia paksummat. Mietin, josko ostan itse marketista normivärin siihen päälle vai maksanko hiukka enempi notta ammattilainen tekee damage controlin. Päädyin ammattilaiseen, joita päivän varoitusajalla sunnuntaina olikin pilvin pimein tarjolla - not.

Ajeltiin mökiltä kotiin ja menin yhteen nimeltämainitsemattomaan ketjuliikkeeseen, joka sattui olemaan sunnuntaina auki. Halusin ruskeaa ja "ei porkkananpunaista" ja nyt olen jotakuinkin gootti!

Ei se ole tumma, sehän on ruskea eikä musta, sanoi kampaajasetä.

Tällä kertaa sain sentään suuni vienosti auki:
- Tää on aika tumma.
- Ei se ole tumma, sehän on katsos ruskea eikä musta. Se haalistuu kyllä, kun sitä pesee.
- Aijaa.

Sitten kipitin kassalle ja maksoin kiltisti. Pyöräilin kotiin ja esikoinen sanoi, että haluaa takaisin äitin omat hiukset. Niin no.

Loppuhuipennuksena katsoin kotona roskiksesta sen ensimmäisen kasvivärin paketin, niin se oli sitä samaa mahonginpunaista!!! "Aika kumma, että tää punainen tunkee aina täältä läpi." Värjäsin siis kahdesti blondit hiukset punaisella. Melko mystistä, että lopputulos oli porkkana! :D

Pahinta tässä kaikessa on, että mulla on sellainen fiilis, että tällaisia episodeja on mahtunut muitakin mun (hiusten) elämään. Nyt olin sentään jo sen verran vanhentunut ja viisastunut, että kunnollinen harmistus iski vasta tässä goottivaiheessa. Aikaisemmin jokaista inhaväriä on seurannut ahdistuskohtaus, nyt sentään vasta tässä lopussa. Harkitsen kyllä vielä jotain raitoja, mutta ehkä jossain oikeesti hyvässä kampaamossa. Tosin sitten jos nekin menee mäkeen, en ala.

Niin ja aloitan uudessa työpaikassa viikon päästä. Tukka hyvin, kaikki hyvin, eiku. :D

27.7.2013

Aikakone

Satu heitti Puutalobabyn haasteella. Ideana siis palata tiettyihin hetkiin menneisyydessä, ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?

4. Miltä olet näyttänyt?

Ajankohtina elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010.
Olipahan muuten homma etsiä noin vanhoja kuvia! Osa kuvista on kännykkäkameralla napsaistu paperikuvista.

Elokuu 1999

Olin tavannut silloisen kihlattuni, nykyisen ex-mieheni noin vuosi sitten. Muutettiin kahden kuukauden tuntemisen jälkeen yhteen mun asuntoon ja siitä sitten isompaan kolmioon, joka rempattiin kokonaan. Opettelin vielä tuntemaan uutta asuinaluetta, asuin ensimmäistä kertaa ikinä muualla kuin Helsingissä. 

Keväällä olin "valmistunut" vuoden kestävästä toimittajaopistosta ja nyt olin syyskuussa aloittamassa opiskelut yliopistolla. Olinkohan jo tässä vaiheessa käynyt aloitusinfossa järkyttymässä sitä pitkähiuksisten miesten määrää tiedekunnassa... (Arvaakohan tosta, mikä ala on kyseessä? ;)) En ollut yhtään varma, onko ns. mun ala, mutta ex-mieheni ja ex-anoppini saivat minut ylipuhuttua. Jännitin opiskelujen alkamista.

Olin mielestäni vähän liian lihava ja harmittelin lihasten menetystä kun olin pari vuotta aiemmin lopettanut yleisurheilun. Hiukset etsivät väriään.

Nassu. Tuskin kukaan enää tunnistaa. :D
Pientä pintaremonttia. ;)

Huhtikuu 2003

Tässä välissä oltiin myyty ex-miehen kanssa se ensimmäinen yhteinen kolmio ja muutettu vuodeksi mun vanhempien luokse odottamaan meidän uuden kodin valmistumista. Juuri ennen asunnon valmistumista oli polttarit ja mursin selkäni. Muutto oli tuskainen, en saanut kantaa mitään, ja yritin anella ex-miestä, kavereita ja siskoa tyhjentämään "vielä yhden muuttolaatikon". Mun sisäinen frendien Monica kärsi, kun asunto hohti uutuuttaan ja pursuili täysiä muuttolaatikoita! 

Vähän muuton jälkeen mentiin naimisiin, istuin häissä kahden ison tyynyn avustuksella murtuneella selällä (ehkä tän olisi voinut ottaa enteenä siitä, että ei ehkä kandee mennä naimisiin ;D). Jouduttiin perumaan häämatka, koska en pystynyt istumaan edes paria tuntia putkeen. 

Olin ekaa kertaa "äiti", meille oli vuotta tai paria aikaisemmin (iik, en muista!) tullut pieni borderterrierinpentu. <3

Mamman "vauva"
Olin valmistunut ja vakituisessa työssä. Kaikki oli hyvin vakiintunutta ja selkeää ikäänkuin, mutta mua ahdisti. Mulla taisi olla tässä kohtaa tai viimeistään kesällä iso parisuhdekriisi. Sellainen ollakko vai eikö olla. Mietin myös ns. uravalintaani, että onko se sitten oikea. Selkä askarrutti, että paraneeko se koskaan kokonaan.

Mulla taisi olla puolipitkät hiukset, vai olinkohan jo tässä vaiheessa leikkauttanut ne lyhyeksi poikatukaksi? Siellä ensimmäisessä kolmiossa asuessani kävin pitkään samalla kampaajalla siinä kodin lähellä, mutta nyt kävin vaihtelun vuoksi jossain poshissa helsinkiläiskampaamossa ja annoin vapaat kädet. :D 

Mökillä jo vähän isomman "vauvan" kanssa. Huomatkaa vihamielinen teiniangstiasento ja -ilme!

Maaliskuu 2009

Tässä välissä tapahtui ihan kauheasti kaikkea. Olin toipunut parisuhdekriisistäni ja jatkanut ex-miehen kanssa yhdessäoloa. Oltiin rempattu asunnon ullakkokerros asuinkäyttöön. Kovasti odotettu esikoinen oli syntynyt 2005 ja sitä oli seurannut elämäni rankin jakso, josta olin jo toipunut. Oltiin muutettu 2006 isompaan paritaloon ja erottu 2007 esikoisen ollessa 2,5-vuotias. Olin ensin muuttanut esikoisen kanssa kahdestaan pieneen kolmioon ja siitä sitten noin vuotta myöhemmin rivariin nykyisen mieheni kanssa.

Tässä kohtaa elämääni olin siis 4-vuotiaan tytön äiti, eronnut tytön isästä ja uudessa avoliitossa. Varsin tyytyväinen elämääni uusperhekipuiluja lukuunottamatta. Muistaakseni esikoisella oli aika voimakas neljän vuoden uhma. Lapsenkasvatukselliset ja ero- ja uusperheen toimintaan liittyvät asiat askarrutti. Pohdin, millainen aika- ja asumisjärjestely olisi esikoisen kannalta paras. 

Mies jonotti selkäleikkaukseen ja minä odotin keittiöremonttia. Ne osui sitten melkein päällekkäin. :/ Rakastin uutta keittiötä (!!!) mutta samalla oli tosi syyllinen olo, että mullistuksia inhoava mies joutui viettämään toipilasaikansa uudessa keittiössä kokkaillen. 

Elämäni kolmas keittiöremontti. Tuskin viimeinen. :)
Koirattomuus ahdisti, koira oli jouduttu lopettamaan tosi yllättäen sydänkasvaimen takia edellisen vuoden maaliskuussa. Olin ihan rikki siitä, meidän edellinen koira oli kuin mun ajatus, tiedettiin aina toisistamme, missä mentiin. Liikkis tämä nykyinenkin on ja rakas, totta kai, mutta en usko, että koskaan voi mihinkään toiseen koiraan mulla olla niin jotenkin, noh, sellainen sielunkumppanuus. Etsittiin uutta koiraa, mutta borderterrierin pentuja oli huonosti saatavilla ja pari pentuetta, joita odotettiin jäi tulematta kokonaan. Samalla jännitin, miten uuden koiran kanssa menisi, kun se edellinen oli tosiaan niin unelma.

Mulla oli puolipitkät hiukset. Kävin yleensä ihan vaan lähikampaamossa, enkä ollut koskaan tytyväinen lopputulokseen. Silti menin aina uudestaan. :D Kunnes sitten taas repäisin ja kävin jossain toisessa posh-kampaamossa, jossa hiusteni luonnollinen kihara löydettiin ja hiuksia vaan vähän "värihuuhdeltiin". Rutistelin ohjeiden mukaan muotovaahtoa kosteisiin hiuksiin, mutta en ikinä saanut niitä näyttämään samalta kuin kampaaja. (Shock! ;D)

Tässä nyt se posh-hiusmalli itse rypisteltunä. Ja omg kun olin hoikka!
Ensimmäistä kertaa sitten yleisurheilun lopettamisen olin alkanut lenkkeillä säännöllisesti ja olin vähän kiinteytynyt ja pudottanut painoa. Silti olin edelleen mielestäni taas sen pari kiloa liian lihava (story of my life!).


18.9.2009

Tässä vaiheessa aloin olla jo kaiken nähnyt oman alani ammattilainen. Olin lakannut haihattelemasta muita aloja. Paitsi silloin, kun iski ns. floristipäivä. Eli päivä, jona oma ala tökkii ihan kybällä ja houkutus seurata erään entisen työkaverin jalanjälkiä floristiksi on suuri! 
Työskentelin ensimmäistä kertaa konsulttina ja konsulttina toimiminen oli pienoinen järkytys. Oli monta floristipäivää. ;) Tuskailin konsulttibisneksen outoksien kanssa. 

Kotona olin onnellinen siitä, että meillä oli uusi borderterrieri. Tämä uusi oli varsinainen tuholainen entiseen verrattuna. :D Ensimmäinen koira söi pentuna tasan yhdet kengät, ovelasti sisäpuolelta. Tämä uusi teki sitten esim. tällaisia jäyniä:
Lapaset ja hatut sai kyytiä 
Möys kirjat maistui!
Tämä oli ihan paras! :D Emme vieläkään tiedä, miten voi pieni koira saada penkin käännettyä nurin ja ihan toiselle puolelle huonetta!
17.7.2010

Olin päässyt yli "ei ikinä enää lisää lapsia"-vaiheestani ja olin tukevasti raskaana. Vartaloni alkoi  muistuttaa sitä muumimuotoa, johon se nykyään tuntuu pysyvästi muokkautuneen. :/ Kesä oli ihan superhelteinen, olin ihan tuskissani ison mahani kanssa. Odotin kärsimättömänä syksyä ja vauvan syntymää.

Karvainen vauva oppii uimaan
Vauvanvaatteita pikkuiselle
Kesän alussa oltiin käyty Kreikassa tapaamassa miehen vanhempia. Hyvä tutustua tuleviin appivanhempiin siinä vaiheessa, kun ollaan jo naimisissa ja pulla uunissa. ;) Matka oli tosi ihana ja rentouttava, appivanhemmat tosi mukavia ja mulla oli suuria vaikeuksia palata arkeen sen jälkeen. 

Veneellä Kreikan meressä
Luin ahkerasti esikoisen kanssa kaikenlaisia pikkusisko-, pikkuveli- ja vauvakirjoja. Naurettiin yhdessä aina kohdalle, jossa vauva tanssi isosiskon masun päällä yöllä. Enteellistä. ;D

***

15.7.2013

Heinä, horsma ja huitominen

Havaitsin tänään, että intervallitreenit mökillä ei ole ihan kuningasajatus, jos kammoaa paarmoja! Lujaa (no siis vähän normaalia lujempaa ;) juostessa tulee puuskutettua hiilidioksidia ulos tymäkkää paarmanhoukuttelutahtia ja sitten taas palautusvaiheessa eteneminen on niin hidasta, että kaikki kulmakunnan paarmat on kimpussa.

Näppäränä tyttönä repäisin tienpientareelta ensin heinän, jolla huitoa paarmoja (käsitreeni samalla!). Heinä kuitenkin lurpahti hyvin vähäisen huitomisen jälkeen, jolloin avuksi piti ottaa astetta järeämpi ase, eli horsma. Se kestikin paarmojenvastaisessa sodassa heinää huomattavasti paremmin.

Kaupunkilaisen täsmäase paarmoja vastaan
Ihan vakavasti ottaen hatunnostoni kaikille niille, jotka treenaavat säännöllisesti paarmojen vaikutus-alueella. Saattaa tosin olla, että olen vaan ihan yliherkkä paarmoille, koska mummon mökkipaikkakunnalla niitä oli niinsanotusti ihan sikana. Eri lajisia jopa! Ne peruspuikulat, kolmionmuotoiset ja sitten jättimäiset vuohipaarmat. Täällä vanhempien mökillä sentään on vaan niitä peruspuikuloita.

Olenko jotenkin poikkeava paarmaherkkyydessäni, vai onko meitä paarmankammoajia muitakin? :) Entä mikä olisi paras ei-huitova paarmojen karkotusmenetelmä?

12.7.2013

Oman elämänsä Aku Ankka

Tiedättekö sen klassisen Aku Ankka-vitsin, jossa Aku maalaa itsensä nurkkaan lattiaa maalatessaan? Todistin tänään, että sen voi tehdä myös kesken terassin maalauksen, vaikka olisi poistumisreitti suunniteltuna. 

Olisi ehkä pitänyt luopua koko terassimaalauksesta heti alussa, kun terassiöljyä avatessa koko purkki hyppäsi ja sitä tahraavaa litkua roiskui ympäriinsä. Käsiin tuolla tekniikalla sai kyllä kivan feikkirusketuksen. Terassi ja tee-se-itse-rusketus samaan hintaan! Hyvä diili.


En tiedä, miten olisin päässyt pois terassilta sotkematta koko olohuonetta, jos mies ei olisi ollut kotona ja tuonut ylimääräisiä jätesäkkejä, joihin tunkea maalipönttö, allekirjoittaneen maaliset jalat ja kaikki maalaustarvikkeet. Note to self, jos seuraavaa kertaa koskaan tulee, suunnittele poistumisreitti mielellään ulkokautta, ei olohuoneen läpi. On nimittäin sairaan leviävää ja vetistä se terassimaali.

Ei mennyt muutenkaan ihan putkeen tänään, kun tilasin taannoin uuden pankkikortin, johon valitsin itse tunnusluvun. Näppäilin sitten neljä kertaa sen mielestäni valitsemani tunnarin väärin. Tänään tuli postissa tunnusluku (6 euroa, ihanan kallista!) ja paljastui, että olin näppäillyt väärin sen luvun siinä tunnuslukua tilatessa. Eli siis tyyliin jos oisin halunnut luvun 1234 olisin tilannut luvun 1233 ja sitten näppäillyt neljä kertaa sen 1234.

Onneksi mun mies on aika rauhallinen tapaus ja tottunut jo näihin mun töhöilyihin. Maalaukseenkin se toi tyynesti aina lisää jätesäkkejä. Vähän vaan kohotteli kulmiaan. :D

10.7.2013

Pupunkakkaa maahan nakkaan?

Joskus internet usuttaa ihmisen ihan outoihin tekoihin... Löysin tänään itseni illalla pihalta juoksutrikoissa kastelemassa lannalle löyhkäävää nurmikkoa!

Kaikki alkoi voikukista. Nyhdin niitä kaksi vuotta ja rapiat sitten raskaana ison mahan kanssa ja silti ne penteleet sen kuin lisääntyivät. Kunnes tänä vuonna meidän nurmikko oli valehtelematta enemmän voikukkaa kuin nurmikkoa. Ja sitten nyhdin taas niitä voikukkia, jonka tuloksena nurmikko oli kitukasvuista nurmikkoa ja paljaita multalaikkuja siellä, missä ennen oli voikukkia. 

Ruohonsiemen-kalkkipuuro à la pikkuapulaiset

Myönsin vihdoin tappioni voikukille ja googletin nöyränä RoundUpin käyttöä. Se oli nimittäin ainut rikkakasvien torjunta-aine, jonka tiesin. Puutarhanoviisille paljastui, että sitä ainetta pitäisi annostella täsmälleen voikukille ja muille ei-toivotuille otuksille puutarhassa, koska se tappaa myös nurmikon. (Ihmettelinkin päässäni etukäteen, että mistä se tietää tehota vaan voikukkiin, muttei nurmikkoon!) Jossain suositeltiin lääkeruiskua (!!!) voikukkien tappoon ko. aineella, joten tässä vaiheessa hylkäsin tyystin myrkkylähestymistavan. En muista, millä hakusanoilla ryhdyin seuraavaan voikukkahyökkäykseen Googlen välityksellä, mutta törmäsin tähän. Kuulosti hyvältä, joskin kovin jotenkin hipahtavalta. Mutta mitäpä sitä ei puutarhakärpäsen puraisema perheenäiti tekisi nurmensa pelastaakseen, joten kipaisin sitten ostamaan pussillisen kalkkia ja pussillisen jotain kanankakkamaiselta haisevaa lannoitetta, jonka etupuolella on pupun kuva. Niin, ja josta koira tykkää kuin hullu puurosta. Huoh.

Aineiden levitys ei mennyt ihan unelmasti, kun mulla oli yhtäkkiä kaksi kappaletta kylvynraikkaita innokkaita apulaisia ja sitten yksi karvainen apulainen, joka halusi syödä kaikki ne ihanat lannoiterakeet. Tossa kuvassa on nyt lopputulos nurtsin kastelun jälkeen. Pikkasen on tiheässä uusia nurmikonsiemeniä kiitos apulaisten, ja kalkkirakeetkin vähän klimpissä, mutta jäämme innolla odottamaan, mitä tästä tulee! (Ja saako koira vatsanväänteitä biolannoitteesta...)

Olisi pitänyt vielä kysyä, että mitä voi tehdä haudan takaa kummittelevalle kirsikkapuulle, joka lykkää jumalatonta vauhtia uusia kirsikkapuun taimia kuolleista juuristaan! Tai siis tietty poistaa ne juuret, mutta sitten meillä ei taitaisi olla enää juuri nurmikkoa ollenkaan, iso kuoppa vaan.

ps. Ihan itse maksoin ja googletin.  Niin ja tuloksistakaan ei vielä ole takuuta. ;)

5.7.2013

Kärsimätön ja sen kaveri lomailee

Ollaan nyt lomailtu kuopuksen kanssa viikko kahdestaan. Mies on vielä töissä. Muuten ihan jees, mutta apua tuon hitaastilämpeävää temperamenttia. Minä ja esikoinen ollaan mallia ajattelee ennenkuin sanoo tai tekee. Kuopus pohtii. Pitkään.
Ei oltu pitkään aikaan käyty uimahallissa ja tuttu uimahalli oli kiinni. Uudessa uimahallissa kuopus halusi ensin epäluuloisena kahluualtaaseen kävelemään. Viitisentoista minuttia kahluuallasta mittailtuaan suostui porealtaaseen. Sitten takaisin kahluualtaaseen, ei missään nimessä lastenaltaaseen! Sitten kun uintiaika oli melkein jo lopussa, uskaltautui kokeilemaan lastenallasta ja tykkäsi. Ja sitten ei olisikaan halunnut lähteä pois, kun tuli lähdön aika.

Verkkaista tuumailua
Eilen oltiin rannalla. Hiekka oli epäilyttävää, samoin meri. Hiekkakakut oli nounou. Mutta hyvin onnelliselta se silti näytti. Tiiraili lintuja ja hymyili. Söi eväät hyvällä ruokahalulla. Ja halusi käpertyä äidin viereen lepäämään.

Ihan hienoa laatuaikaa tämä kahdenkeskinen loma. Jokseenkin tehokasta kärsivällisyysharjoittelua vain itselle, kun olen niin kärsimätön ja heti poikki ja pinoon -tyyppinen. Pitää oikein hakemalla hakea se zen-tila ja venyä vielä sittenkin kun on jo ratkeamassa. On se hassua, miten erilaisia luonteita samaankin perheeseen mahtuu! :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails