27.10.2013

Kirjamessut Facebookissa ja IRL

Alkoi tänään naurattamaan, kun Faceen raportoitu versio meidän perheen kirjamessuista (kyllä, päädyimme sinne koko perhe!) näytti ja kuulosti niin idylliseltä.

Facebook:

Kuvia lapsista rennosti tarinateltan säkkituoleilla löhöilemässä, kuva Maija Vilkkumaan haastattelusta, kuva esikoisesta hymyilemässä leveästi Vilkkumaan nimikirjoituksen kera. Ja kuvatekstinä jotain "Kirjamessut koko perheen voimin!" tms. pirtsakkaa. ;D

Maija Vilkkumaa, haastattelijana Paavo Arhinmäki


Ja kuinka kaikki oikeasti tapahtui IRL:

Miehen oli tarkoitus mennä kuopuksen kanssa Tropicarioon tai jonnekin muualle siksi aikaa, kun minä ja 8-vuotias esikoinen mentäisiin kirjamessuille katsomaan Maija Vilkkumaata ja kiertelemään rauhassa vähän ympäriinsä. Olin kysynyt etukäteen myös mun isän alias papan mukaan, koska se rakastaa kirjoja, ja ajattelin, että se voi pyöriä siellä sitten itsekseen kirjoja tutkimassa.
Aamulla puoli tuntia ennen kuin mun ja esikoisen piti lähteä messuille, mies totesi, että hän ja kuopus olisivat myös tulossa mukaan. Olin tietty vähän näreissäni tästä viimehetken suunnanmuutoksesta. Etsin kuitenkin sitten kiireessä rattaisiin sadesuojan ja alettiin pukea siinä vaiheessa yöpaidassa hillunutta kuopusta. Matka juna-asemalle harpottiin kiireessä ja kiukkuisesti sähisten, mua ketutti ankarasti, ettei itse viime hetken muutoksia inhoava mies yhtään ymmärtänyt, että puoli tuntia ennen messuille lähtöä on hiukka liian pieni varoitusaika jos äitihenkilö on jo orientoitunut menemään messuille rauhassa. (Tai no, rauhahkossa.)

No, ehdittiin kuin ehdittiinkin junaan, koska se oli myöhässä. (Who knew!) Messuilla kuopus julisti heti sisään tultua, että hänellä on nälkä. Ja esikoinen kinusi metrilakua. Huomattiin, että on about lounasaika ja suunnattiin sitten ihan ekaksi kahvilaan ja ostettiin lapsille fiksuina vanhempina berliininmunkit. Sitten kuopus, mies ja pappa jäi kahvilaan ja minä ja esikoinen suunnattiin lavalle, jossa Vilkkumaata haastateltiin. Noin kaksi minuuttia siinä lavan edessä seisottuamme, pappa ilmestyi viereemme. Sitten Maija Vilkkumaa tuli lavalle, esikoinen kysyi, että onko se toi, näytti innostuneelta, mutta halusi kuitenkin sitten heti pois lasten messualueelle tähden nähtyään. Jouduin sitten kesken haastattelun kysymään papalta, josko hän veisi esikoisen kuopuksen ja miehen seuraan ja veihän se, onneksi!
Noin viiden minuutin kuluttua pappa ilmestyi sitten takaisin (ilman esikoista). En sillai oliskaan halunnut katsoa rauhassa sitä haastattelua, mitä varten messuille könysin... Sanoin sitten taas, että mee nyt ihmeessä kiertelemään, täällä on kirjoja alennuksessa ja kaikkea. Sitten se meni ja loppuhaastattelu menikin ihan ilman keskeytyksiä. Sain Vilkkumaan nimmarin esikoiselle (mulla oli jo tietty signeerattu versio kirjasta), kysyin yhden varmaan vähän oudon kysymyksen yhdestä Vilkkumaan laulusta ja sitten suuntasin lasten Tarinatelttaan. Lapset köllöttelivät siellä säkkituoleilla ja mies halusi nyt puolestaan mennä musiikkimessuosastolle, joten tehtiin vuoronvaihto. Tarinateltassa olivat juuri sadut tauonneet, joten suunnilleen minuutin päästä miehen lähdöstä metriheikit alkoivat levottomina pomppia säkkituoleille, tehdä kärrynpyöriä yms. Siinä vaiheessa kun 8 vee esikoinen liittyi riekkumiseen, totesin,  että on parempi suunnistaa miehen perässä sinne musiikkialueelle.

Tässä vaiheessa kuopukselle luonnollisesti iski sudennälkä ja se alkoi karjumaan, että haluaa suklaata. Esikoisella on sellainen hauska taipumus, että jos sitä ei vähän väliä muistuttele erikseen varomaan ihmisiä, se kävelee niitä päin ruuhkassa. Etenimme sitten hitaasti mutta varmasti musiikkialuetta kohti kuopuksen karjukiljuessa ja esikoisen kävellessä muina miehinä vähän väliä messuilijoita muksien. Miehen löydyttyä suunnattiin messuilta pois ja ostettiin siitä ovensuusta metrilakut ja riisisuklaat pahimpaan nälkään. Junalle mentäessä kysyin mieheltä, että mites ruoka-asiat, mennäänkö kotiin syömään vai muualle. Mies totesi, että "I don't know, this was your plan!" mikä hieman saattoi nostaa äitihenkilön verenpainetta ja aiheuttaa hammastenkiristystä. Asiasta saattoi myös olla jonkun verran kipakkaa sananvaihtoa ennen juna-asemalle saapumista.

Juna-asemalla istuttiin sitten penkillä Pasilan asemaa ja rata-aluetta tuijottaen sateisen sumuisessa säässä. Esikoinen totesi, että "This is our family". :D

Junassa sitten jo nauratti, kun kuopus totisena nimesi kirjamessuilta saadun pörröhahmonsa "Kinkuksi, ham in English". Pokka petti myös parilta kanssamatkustajalta. ;)
Niin ja yksi kirjakin tarttui mukaan, mutta ensi vuonna ihan aikuisseurassa, kiitos, ja jos vaikka sinne viinimessujenkin puolelle sitten vähän.

Ai niin, ja kuopuksen verensokerikatastrofin aikana soitin papalle, että ollaan lähdössä, niin hän oli muistanut rakkautensa kirjoihin ja sanoi, että menkää vaan, mää vähän vielä kiertelen. :D Että ainakin joku nautti messuista rauhassa. ;)

21.10.2013

Mitä tänään syötäisiin?

Tämänkertainen ainekirjoitushaaste oli niin vaikea, että myöhästyin kokonaisella päivällä!

Logo (C) Täti-ihminen Arjen takaa -blogista
"Laatiloo", huutaa kuopus, jos siltä kysytään, mitä syödään. Ja sen kanssa tietysti "keppussun". Meidän arkiruoka (ja vikonloppuruokakin luvattoman usein) on linjaa makaronilaatikkoa ja ketsuppi, eineksiä siis. Pinaattilätyt on kanssa pop, samoin karjalanpiirakat. Leipää ja jugurttia tulee myös välillä tarjottua ruokana.

Mies on sellainen fiilistelijäruoanlaittaja, kokkaa pitkään hauduttaen jne. Minä taas olen auttamattoman tumpelo keittiössä. En tiedä, onko syynä ainainen kärsimättömyyteni vai mikä, mutta jotenkin onnistun aina sössimään kokkaukset tavalla tai toisella. Olen tehnyt "hairy" pastaa ja rapeaa riisiä. Sämpylöitä, joista mies söi yhden silkasta tunnollisuudesta ja sisko ei saanut alas kuin puolikkaan. Lapset ovat luonnehtineet kokkauksiani muun muassa ilmaisulla "näyttää pelottavalta". Usein ruuan ulkonäkö kokkauksen valmistuttua yllättää kokkaajankin. Ei mene niin kuin Strömsössä meidän keittiössä, ei. :)

Yhdellä arkiviikolla onnistuin ruuanlaitossa. Se oli viikko, jona tilattiin ruuat kotiin Middagista. Olin kotona flunssassa ja hienot, pilaantuvat raaka-aineet sai aikaan kokkausstressin (!) ja kokkasin sitten hiki hatussa noin puolitoista tuntia per ateria. Ja ohjeet kyllä kait oli yksinkertaisia, mutta ei sellaisia heitä-tuorepasta-veteen-ja-avaa-tomaattikastikepurkki -yksinkertaisia. Mun kirjoissa kahden kattilan käyttäminen yhden aterian valmistamiseen lasketaan monimutkaiseksi. Soseuttimen (se puikula juttu, mikä sen nimi nyt on?) kaivaminen kaapista lasketaan jo gourmetkikkailuksi!

Kaikista vaikein asia ruuanlaitossa on kuitenkin kaupassa käymisen, syömisten suunnittelun ja kokkaamisen synkkaaminen. Siksipä meillä yleensä mennäänkin eineslinjalla. Mua lohduttaa tieto siitä, että äidin työkaverin lapsi eli pelkästään eineksillä, ja siitä tuli varsin fiksu ja filmaattinen aikuisena. Ehkä noi omatkaan ei mene ihan täysin pilalle. Niin ja esikoinen on ainakin yleensä syvän epäluuloinen, jos kokkaan, joten parempi ehkä näin! ;)

19.10.2013

Haaste

Kuplablogin Paula heitti 11 kysymyksen haasteella:


 Tunnenko minä sinut? Miten? 
Osallistuttiin yhdessä Mutsien kymppi-haasteeseen ja mentiin samalla kyydilla pari kertaa treeneihin. :) Puhuttiin lapsista, töistä ja Norjassa asumisesta. Paula vaikuttaa ihan superkivalta tyypiltä!

Oudoin ruoka, jota teillä on tapana syödä?
Ehkä Marmite, sellainen englantilainen ruskea tahna, mitä laitetaan leivän päälle. En kyllä itse kauheasti fanita, mutta mies tykkää.

 Jos saisit valita ammattisi riippumatta koulutuksesta, palkkatasosta ja muista käytännön asioista ja järjestelyistä, niin mitä tekisit?
Tykkäisin tosi paljon olla sisustussuunnittelija tai joku asuntojen stailaaja. Luulen vaan, että mulla menisi hermot asiakkaisiin alle viikossa, mutta jos siis tuota ammattia voisi harjoittaa sillai, että näkisi vaan asunnon ja sitten sillai taivaanrannanstailaisin sen asunnon ihan irrallaan muusta maailmasta, niin ois kiva. :D

 Minkä kirjan luit viimeksi (kokonaan)? 
Maija Vilkkumaan Nainen Katolla. Tykkäsin kovasti.

Miksi kirjoitat blogia?
Jaa-a. Tää onkin vaikea. Aloitin aikanaan raskaana ollessa, kun oli joku kyllästys omaan alaan ja aloin kaivata kirjoittamista. Jossain vaiheessa kuvaaminen kiinnosti enemmän ja se näkyi myös blogissa (salamattomina järkkäriharkkakuvina ;). Jossain vaiheessa hyydyin melkein kokonaan, mutta sitten tuli se Mutsien Kymppi-haaste ja blogi elpyi. Nyt oon taas vähän hyytynyt bloggailuun, mutta on tää kuitenkin aika siisti harrastus. Mulla lähinnä ne tökkimiset tulee blogin linjasta. Mietin, että voiko sinne nyt kirjoittaa vaikka tästä tai tuosta. Ja toisaalta joskus olisi sellaista ammattiasiaa, johon olen ajatellut perustavani ns. alan blogin :D mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. 

 Mikä on paras asia kotonasi?
Perhe, rakkaat ihmiset ja riiviökoira.

 Mitä asiaa et muuttaisi itsessäsi?
En muuttaisi, hmm. Varmaan paljonkin, tätä se ikä teettää, että alkaa olla sinut omien omituisuuksiensa kanssa. ;) Ehkä kuitenkin sellainen ihan perusmua oleva asia on kärsimättömyys ja sellainen hötkyily. Monesti olen sitä kironnut ja harmitellut ja toivonut oppivani kärsivällisemmäksi, mutta sitten en taitaisi olla minä.

 Mikä on ollut turhin hankintasi?
Näitäkin taitaa olla pitkä lista, mutta eiköhän messuilta ostettu "ihmesieni", joka messuesittelyssä siivosi puolentoista litran kokikset tosta noin vaan, pääse listan kärkeen. Putsasin sillä kerran kaatuneet maidot kotona, sitten se kuivui korpuksi ja unohtui kaapin nurkkaan. Niin ja hinta oli tietysti ihan karsea.

 Mikä on paras ajansäästövinkkisi?
No se äänikirjojen kuunteleminen lenkillä on kyllä Juoksevien Mutsien aika hyvä vinkki. Ja tämä ei nyt varsinaisesti ehkä ole ajansäästöä, mutta olen laittanut puhelimesta Facebook, sähköposti-ym. piipitykset pois, niin että puhelin piippaa vaan kun tulee tekstiviesti tai joku soittaa. Rauhoittaa jotenkin tosi paljon päivää vaikka vaikuttaakin tosi pieneltä jutulta. Selaan sitten erikseen sähköpostia ja fb:tä hississä, vessassa jne. :D

 Miten rentoudut?
Surffaan sohvannurkassa, syön suklaata ja juon punaviiniä tai PepsiMaxia. Teen myös joskus lattialla rentoutusharjoituksen, joka kyllä usein päättyy siihen, että lapset tai koira kiipeää mun päälle...

 Nouseeko kätesi ylös, kun pyydetään vapaaehtoista?
Riippuu mihin pyydetään. Johonkin yllärijuttuun ehkä voi nousta, koska oon utelias, mutta muuten varmaan ei.

Heitän haasteen eteenpäin Paulan kysymyksillä, koska jo noihin kysymyksiin vastaaminen kesti jotenkin niin turkasen kauan. ;) Jos alan vielä keksiä uusia kysymyksiä, venynee haasteen eteenpäin vierittäminen niin pitkälle, että koko blogimaailma on jo ehditty haastaa. ;) Haastan:




10.10.2013

Pimeetä touhua

Nyt on päässyt käymään sillä tavalla, että urheilemisesta, tai siis hölkkäilystä on tullut mulle ihan must juttu. Sellainen henkireikä. Kliseistä, totta vie, mutta minkäs teet! 

Eilen oli pakko päästä tuulettamaan päätä vielä illalla myöhään työpäivän ja Reiman Outletin avajaisten jälkeen (raporttia ehkä myöhemmin, stay tuned!). 

Kuva siltä valoisammalta hiekkatiepätkältä,
pimeällä pätkällä en tod. pysähtynyt kuvaamaan :D

Muuten oikein hyvä ajatus, mutta ne pimeät hiekkapolut... Kuuntelin Lana Del Reyn jotain oikein sellaista kauhuleffamaista ulinabiisiä kun metsäisimmällä synkän kuusimetsän osuudella (!!!) juuri ollessani erään katulampun kohdalla siitä lampusta sammui valo! Melkein kiljaisin ja ampaisin sähköjäniksenä kovaan juoksuun. Juoksin sitten keuhkot pihisten koko kuusimetsäosuuden, että sellainen pakkointervallitreeni tällä kertaa... 


Pelottava mörrimöykkykivi

Jatkossa sitten iltalenkit pelkillä tieosuuksilla asfaltilla, luulen ma. ;)


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails